auringonpuremat,
auringon polttamat ajatukseni,
kasvoni,
kirkuen infernaalista kuumettani
huuleni kuivat kurjat kuluneet
&hampaani puristuneet yhteen kuin
ruostunut ruuvipenkin raato.
ajatukseni ainutlaatuisia, ajattelen
kuten isäni, isoisäni, esi-isäni
yhteisen aurinkomme alla
samaa auringonlaskua katsellen
ajautuen ajasta ajattomaan
&lopulta muistonikin,
hampaattomat.
2008 (edit 2017)
Tuomo Häikiö 
Pidän tästä. Tässä oli samoja teemoja kuin mistä olen joskus kirjoittanut. Ainutlaatuista, niinhän. Ja hampaat, niin rujon runollinen osa ihmistä. En ole kirjoittanut runoja melkein kymmeneen vuoteen, mutta minulla on silti kirjoittavan ihmisen identiteetti. Hammasrunoja ja muita tekeleitä on vielä täällä http://aukea.net/kayttaja.php?id=8499&sivu=2
LikeLike
Kiitos! Olen vuosikaudet laiminlyönyt omaa kirjoittajansieluani, mutta nyt olen alkanut työstämään juttuani taas vähän vakavammin. Arkistosta löytyy unohdettuja helmiä.
Täytyypä tsekata noita runojasi!
LikeLike